Asun samaa asuntoa tunteet välillä taas toisaalle roudattua- matkustelin koko kevään kolmiota kämppä-kotiväki-kumppani(tämäkin löytö netistä) Läheiset tarvitsivat apua- isän sairastumiset ja siskon omaishoitajaloman tuuraus pitivät viikon jos toisenkin kolmensadan kilometrin päässä lähtööpisteestä. Miesystävä punkkasi kämpilläni melko epämukavan tutustumisen aikana pari kertaa, mä luonaan vailla mukavuuksia olevassa talovanhuksessa landella yllättävästi jopa kolme kertaa. Viimeisen visiitin jälkeen vannoin etten palaa, ja olen aktiivisen karkotuksen kanssa saanut miehen nielemään pettymykensä. Minusta ei tullut yltiöluomu-tilan emäntää...

Edellisten kirjoitusten(v. 2011) aikaan käsittelin eroa kaverista, jonka kanssa yritimme myös sopeutua yhteiseloon jonkun aikaa. Mies soitti yllättäen yksi ilta, ja sain urkittua kuulumisensa kuin olisin vetänyt hampaita! Selvisi yhteydenoton syy ja samalla syy onnitella itseä lähdöstä luotaan: äijä oli seuraavan naisen kanssa saanut kaksoset ja kyllästynyt vaippoja vaihtamaan, vaikkei ollut edes muuttanut saman katon alle lastensa äidin kanssa. Minulle, exälle isukki nyt vakuutteli ikäväänsä...HUH HUH! 

Olen itse tehnyt en lapsia vaan opintopisteitä avoimessa yliopistossa. Seurustelu ja sairaanhoito verottivat suorituksia ja tammikuussa ilmoittauduttua sain keväällä aikaiseksi vain yhden verkkokurssin. Nyt teen kolmatta pienempää tehtävää eli kurssi per kuukausi- vauhdilla etenen. Tunteiden talossa on tasainen olotila- itsetunto kunnossa, onnistumisen kokemuksia otan sieltä mistä niitä saa edes kovalla työllä ja yrittämisellä.