En arvannut huijanneeni itseäni, kun ex-puolisoa auttaakseni lupasin majoittaa miehen hänen sovittuaan työhaastattelun perjantaiksi. Viikolla soittelimme ja ehdin katuakin höveliä ehdotusta asua yhdessä, jos työnhakuprosessi sitä edellyttää. Mies toki empi siellä päässä yhteen lyöttäytymistä ja lopulta perui saapumisensa minun jo ehdittyä siivota hänelle tilat... Itketti yllättäen isosti pitkästä aikaa, ja ymmärrän käyväni nyt läpi irtipäästämisen vaikeaa vaihetta. Hylätyksi tulemisen tunteita ei voi välttää, kun samaan aikaan käy työhaastatteluissa torjutuksi tulemassa. Tutustunkin tämänhetkiseen tunnetilanteeseeni "Avain tunteiden taloon"- kirjan Tunnepäiväkirjan valmiiden lauseidenalkujen kautta.

Perjantaina viidentenä elokuuta a.d. 2011

Minusta tuntuu siltä, että olen uuden elämänvaiheen alussa, kaikki on mahdollista!

Minun on vaikeaa ymmärtää sitä, että en kelpaa hakemiini työtehtäviin, olenhan melkein ylikokenut useimpiin!

Joskus murehdin vuosien takaisia valintoja vaikka tiedostan muuttuneeni, voisin toki olla viisaampi tänään...

Minusta on kurjaa, kun ystävämiehet tavan takaa rakastuvat minuun, eikö miehen kanssa voi olla "pelkkä ystävä"?

Minua suututti, kun tutustuin yhteiskunnan tapaan auttaa ihmistä kriisissä: minun kuvitellaan elävän ilmaisilla lääkkeillä?

Olin pettynyt, kun ex-puoliso perui vierailunsa, joka oli jo varmasti sovittu, tosin ymmärsin empimisensä.

Tulen iloiseksi, kun ystävä ottaa yhteyttä, ja voin olla hyvissä väleissä jopa edellä mainitun kanssa!

Voisin olla onnellisempi, jos saisin työpaikan, jossa voisin aloittaa vasta myöhemmin.

Toivoisin, että asunnon vaihto onnistuu, olisi masentavaa joutua "ojasta allikkoon"!

Päiväni pelastaa se, kun voin odottaa mukavia asioita: illan tv-ohjelmaa, ystävän tapaamista, työttömyyspäivärahaa tilille.