Asun samaa asuntoa tunteet välillä taas toisaalle roudattua- matkustelin koko kevään kolmiota kämppä-kotiväki-kumppani(tämäkin löytö netistä) Läheiset tarvitsivat apua- isän sairastumiset ja siskon omaishoitajaloman tuuraus pitivät viikon jos toisenkin kolmensadan kilometrin päässä lähtööpisteestä. Miesystävä punkkasi kämpilläni melko epämukavan tutustumisen aikana pari kertaa, mä luonaan vailla mukavuuksia olevassa talovanhuksessa landella yllättävästi jopa kolme kertaa. Viimeisen visiitin jälkeen vannoin etten palaa, ja olen aktiivisen karkotuksen kanssa saanut miehen nielemään pettymykensä. Minusta ei tullut yltiöluomu-tilan emäntää...

Edellisten kirjoitusten(v. 2011) aikaan käsittelin eroa kaverista, jonka kanssa yritimme myös sopeutua yhteiseloon jonkun aikaa. Mies soitti yllättäen yksi ilta, ja sain urkittua kuulumisensa kuin olisin vetänyt hampaita! Selvisi yhteydenoton syy ja samalla syy onnitella itseä lähdöstä luotaan: äijä oli seuraavan naisen kanssa saanut kaksoset ja kyllästynyt vaippoja vaihtamaan, vaikkei ollut edes muuttanut saman katon alle lastensa äidin kanssa. Minulle, exälle isukki nyt vakuutteli ikäväänsä...HUH HUH! 

Olen itse tehnyt en lapsia vaan opintopisteitä avoimessa yliopistossa. Seurustelu ja sairaanhoito verottivat suorituksia ja tammikuussa ilmoittauduttua sain keväällä aikaiseksi vain yhden verkkokurssin. Nyt teen kolmatta pienempää tehtävää eli kurssi per kuukausi- vauhdilla etenen. Tunteiden talossa on tasainen olotila- itsetunto kunnossa, onnistumisen kokemuksia otan sieltä mistä niitä saa edes kovalla työllä ja yrittämisellä.

Laatikkokaupalla kirjoja hyllyttäessä käteen sattuu Valkoisen talon vieraskirjana kevään ajan toiminut kovakantinen, ja tulen testanneeksi tunnetilani erosta ollessa jo kaksi kuukautta. Haikeus valtaa mielen enää pieneksi hetkeksi, eikä ihme: Love story- otsikon alle kirjailijana esittäytyvä ex-sulho kirjoitti "Halaukset hehkeässä lempeän lemmen lämmössä" ja seuraavalle sivulle: "Meil on täs niin hulppeet läänit asua kahestaan". Niin oli, molemmilla oma työhuone, keittiössä leivinuuni ja valtavankokoisessa olohuoneessa kuntosalin lisäksi rummut vahvistimineen, kotiteatterista puhumattakaan. Isolla pihalla otettiin aurinkoa, pelattiin pallopelejä ja kasvatettiin kotipuutarhaa. Mutta. Minä en kuulunut sinne! Olin ollut hirvittävän yksinäinen pienellä paikkakunnalla ristiriitaisesti käyttäytyvän miehen "susiparina", enkä ikinä vakuuttunut huoneeseensa sulkeutuvan sulhon tunteista omiani kohtaan. Säilytin kuitenkin kaiken aikaa kokemuksen omasta tasapainoisuudesta, siksi sain lähdettyäkin. Nyt toivon kaikin mokomin exälleni paluuta perheeseensä tai uutta onnea.

Eilen pyöräilin ostarille ja löysin alle kympillä kirkuvan vihreät parin kilon käsipainot. Synkän säätiedotuksen kuultua siirsin kukkaruukut sisään, onhan minulla kaupungissa iso huone myös kuivata pyykkiä, opiskella ja kokata. Olen hankkinut keräkaalin toisensa perään morsiandieettiä noudattaakseni. En ole vastannut kosintaan, mutta seuraan tv-formaattia kylläkin itseäni nuorempien naisten kuuden viikon kuurista hääpukuun mahtuakseen. Siinä lihaskuntoharjoittelu yhdistetään aerobiseen kestokuntoiluun terveellisen ravinnon mutta laihduttavan kalorimäärän kanssa. Minäkin pyöräilen ja aloitan uuden päivän marjapuurolla.

Rukoilin kohtaavani kotiinpalattua vanhoja ystäviä, sellaisten kauttahan onnistuu todennäköisemmin tutustua sielunkumppaniehdokkaisiin. Olin jo urautunut vakavana suorittamaan arkea, ajatellen olevan loogistakin vastaeronneena siirtää romanttiset kuvitelmat tuonnemmaksi. Sitten kohtasin komean vastakkaisen sukupuolen edustajan hymyilevän katseen kesken työpäivän. Ympäristön tukiessa arviotani kiinnostuksen laadusta alan varovasti  sallia itseni tuntea mieltä hivelevän tunteenpoikasen: taidan olla ihastumaisillani!

"Avain tunteiden taloon"- kirjan viilit keskittymisharjoitukset on tarkoitettu ryhmälle, mutta sovellan kiinnostavaa otsikkoa tämänhetken tilitykseeni. Eräässä harjoituksessa joku alkaa kertoa tarinaa, jonka kulkuun toiset vaikutatvat hyväksymällä tai hylkäämällä kertojan väitteet.

Kuvittelen kertovani alkusyksyn tapahtumia ääneen. Mikä koetusta johdettu ja päätelty on arvokasta tietoa, käyttökelpoinen asenne? Väitän itseäni vastaan jos vähänkään kyseenalaistan oman arvoni tai kelpaamiseni enkä suostu syyllistymään epäonnistuneen suhteen jälkipuintikeskusteluissa. Ihmettelen sukulaisten taitamattomuutta näiden viestittäessä käskymuotoja pariutumiseni alusta asti: "älä rakastu, älä muuta yhteen, jätä se!" Sivusta seuraajan on helppo olla ratkaisukeskeinen tarjoamatta vaihtoehtoa! Olin toki jo ehtinyt rakastua, tyylilleni uskollisena ns. "kybällä", intohimoisen kokonaisvaltaisesti. Kohde ei ollut yhtä avoin, jolloin pahoitin mieleni heti kuherruskuukautemme aikana. Mokoma mies oli hankkinut minulle opiskeluajaksi asunnon vastapäätä kotitaloaan, eikä suhde "saanut ilmaa" kytätessämme toisiamme. Usea paikkauntalainen tunsi miehen perhesotkut, ja oppilaitokseni henkilökunnasta liian moni, asennoituen eronneen seurustelua tai avoliittoa vastaan useammin kuin puolesta. Uimarannalla en välittänyt herättämästämme huomiosta, olnihan komean miehen rinnalla ylpeän onnellinen. Välillä, sillä tarpeeni eivät tulleet kuulluksi ja kuten aivan liian myöhään ymmärsin, mies ei ollut antanut itselleen lupaa uuteen suhteeseen, ja piti suhdettamme väliaikaisena.

Selittelinkö enemmän kummitädin viime syksyiselle äänelle vai itselleni, tapahtunut on nyt takanapäin ja itselleni on alkanut kehittyä ymmärrys ainakin itseä kohtaan, jota ihmistä minä rakastan oikeasti! Surullista, mutta siedettävän, on tosiasia, etten ole osannut suojella avointa valmiutta rakastaa toista sukupuolta täysillä,kokonaisvaltaisesti. Kohde pitää valita varovasti ja viisaudella, ainoastaan ammatillinen "väkisinrakastaminen" on tietynlaisena sallittua, hoitotuloksen sitä vaatiessa. Minäkään en onnistunut kokonaan käsittelemään ammattilaisen keinoin vaikean suhteen ratkaisuja, ennenkuin osasin tehdä päätöksen lähteä miehen luota lopullisesti.

Nyt haluan tarinani jatkuvan selviytymisestä kertovana, kokemuksista oppineen viisaina valintoina ja kriisin tarpeelliset vaiheet perusteellisesti läpikäyneenä. Kuin puhdistuneena, kaikkeen valmiina aloitan uuden vaiheen rakastamani naisen, oman itseni kanssa. Tulee aika, ja on jo,lähestyä muita ihmisiä, aikanaan omissa suhteissaan epäonnistuneita. Itseni tuntien, tunteeni tunnistaen koen olevani tarpeeksi vahvoilla neuvoteltaessa lähestymispelin ehtoja. Nautin täsmähetken tuoksuvasta, tuntuvasta elämästä ja uusista rakakuden tunteista, vielä kohdettaan hakevista. Rakastan elämää!

 

En arvannut huijanneeni itseäni, kun ex-puolisoa auttaakseni lupasin majoittaa miehen hänen sovittuaan työhaastattelun perjantaiksi. Viikolla soittelimme ja ehdin katuakin höveliä ehdotusta asua yhdessä, jos työnhakuprosessi sitä edellyttää. Mies toki empi siellä päässä yhteen lyöttäytymistä ja lopulta perui saapumisensa minun jo ehdittyä siivota hänelle tilat... Itketti yllättäen isosti pitkästä aikaa, ja ymmärrän käyväni nyt läpi irtipäästämisen vaikeaa vaihetta. Hylätyksi tulemisen tunteita ei voi välttää, kun samaan aikaan käy työhaastatteluissa torjutuksi tulemassa. Tutustunkin tämänhetkiseen tunnetilanteeseeni "Avain tunteiden taloon"- kirjan Tunnepäiväkirjan valmiiden lauseidenalkujen kautta.

Perjantaina viidentenä elokuuta a.d. 2011

Minusta tuntuu siltä, että olen uuden elämänvaiheen alussa, kaikki on mahdollista!

Minun on vaikeaa ymmärtää sitä, että en kelpaa hakemiini työtehtäviin, olenhan melkein ylikokenut useimpiin!

Joskus murehdin vuosien takaisia valintoja vaikka tiedostan muuttuneeni, voisin toki olla viisaampi tänään...

Minusta on kurjaa, kun ystävämiehet tavan takaa rakastuvat minuun, eikö miehen kanssa voi olla "pelkkä ystävä"?

Minua suututti, kun tutustuin yhteiskunnan tapaan auttaa ihmistä kriisissä: minun kuvitellaan elävän ilmaisilla lääkkeillä?

Olin pettynyt, kun ex-puoliso perui vierailunsa, joka oli jo varmasti sovittu, tosin ymmärsin empimisensä.

Tulen iloiseksi, kun ystävä ottaa yhteyttä, ja voin olla hyvissä väleissä jopa edellä mainitun kanssa!

Voisin olla onnellisempi, jos saisin työpaikan, jossa voisin aloittaa vasta myöhemmin.

Toivoisin, että asunnon vaihto onnistuu, olisi masentavaa joutua "ojasta allikkoon"!

Päiväni pelastaa se, kun voin odottaa mukavia asioita: illan tv-ohjelmaa, ystävän tapaamista, työttömyyspäivärahaa tilille.

"Mentorkirjani" Avain tunteiden taloon( Ilkka& Tamminen, Päivä 2004) antaa tunneharjoituksena lauseiden alut merkitäkseni muistiin tämänhetkiset tunteeni ja ajatukseni. Onkin Toinen viikko alkamassa ja juttelin valkoiseen taloon ns. virka-asioissa. Miehen kanssa yhteisiä hakemuksia oli vielä vireillä lähtiessäni, ja hänelle jäi jokunen tärkeä dokumentti ja päinvastoin. Hän on tulossa tänne hakemaan töitä, ja tuumi, ettei taida päästä minusta eroon...olenhan luvannut majoittaa tarvittaessa minulle vieläkin läheisen ihmisen, kuin perheenjäsenen. Huomenna saankin vieraakseni veljenpojan kavereineen, mutta voi olla että piankin onnistun vaihtamaan asunnon edullisempaan, eikä yövieraille ehkä ole tilaa!

Minusta tuntuu siltä, että...olen toipumassa muutoksesta.

Minun on vaikea ymmärtää sitä, että... olen velkaantunut näin pahoin.

Joskus murehdin...yksinäisyyttäni.

Minusta on kurjaa, kun... joudun myöntämään alennustilani sukulaiselle, tänään veljen perheelle.

Minua suututti, kun...isäni toruu minua valinnoistani. Tapahtunutta ei voi muuttaa, asennetta voi!

Olin pettynyt, kun...läheinen sukulainen torjui minut äskettäin, avuntarvitsijan.

Tulen iloiseksi, kun... mies ottaa yhteyttä, minä haluan edelleen kuulla ääntään...

Voisin olla onnellisempi, jos...olisin hoikempi!

Toivoisin, että...taloudelliset asiat järjestyisivät.

Päiväni pelastaa se, kun...löydän hukkaamani itsetehdyn korvakorun, joka oli joululahja ei mieheltäni, vaan siskonpojalta!